SUPERCHRISTISBEST.COM | Official Superchrist web site | Helsinki, Finland

Kipsari, eli kaikkien taide(teollisten) opiskelijoiden toinen koti/olohuone. Club rock hell. Nalle Östermalmin klubi siis. Paikkaamme cryhavocia, joka joutui perumaan keikkansa syystä tai toisesta. Mukana Mind of doll joista pojista meille on kerrottu hurjia tarinoita… Ovat kuulemma hulluja kännissä. Noh kukapa ei.

Perus roudaukset ja tsekin tapaiset tehdään, jonka jälkeen tarjolla on loistavaa ruokaa, kerrankin.

Ilmassa ei aivan välttämättä ole loistavan rockshown tuntua, ehkäpä kipsarin olohuonemaisuus karsii mielistämme suurimman särmän.

Veto on vuoden viimeinen. ”kohta pääsee lomalle”, ajattelen. Hikipisaroita kuitenkin vuodatetaan normaalissa määrin, eikä keikka ole missään mielessä huono veto, arvosana kahdeksan.

Keikan jälkeen perinteiset jatkoilu meiningit, eli herään ystäväni Markon sohvalta aamulla aivan hirmuisessa krapulassa.

Loma alkaa. ihanaa, mukava päästä latailemaan akkuja rankan vuoden jälkeen.

5.1.2006 sitten Tavastialla tullaan taas ja rokataan niin vitusti. Kaikki sinne!

Hyvää joulua ja uuttavuotta tyypit!

-Lassi

Ps. Jos ja kun löydät näistä mun raapustuksista kirjoitusvirheitä, niin ole ylpeä itsestäsi nörtti.

Autossa soi PMMP:n uusi levy. Helvetin hyvä levy mun mielestä. Tampere on määränpäämme ja Klubi. Mukana kiesissä myös incit ja Heini (julkkis).

Pysähdytään bensiksellä röökillä.

Ja matka jatkuu.

Sitten tullaan mestoille ja alkavat soundcheckit.

…Ja Kometa jyrää, ihan helvetin hienosti . Aivan käsittämättömän kova bändi. huh huh!

Harmillinen takaisku on se, ettei Maritta (toinen julkkis) pääse keikalle sairaustapauksen vuoksi. “Mälsää” ajattelen.

Pitkänpitkänpitkänpitkänpitkän venailun ja saunomisen jälkeen alkavat vedot. Incredible nothingin Åke pamauttaa illan välispiikki -pohjat.

“Täällä on tänä iltana vielä paljon parempiakin bändejä kuin me”

Rauhoitu poika, rauhoitu.

Oma vetomme lukeutuu niihin ”perus” -kategorian vetoihin, mutta on silti ihan ok. Arvosana seitsemän.

Kometa murhaa talossa ja puutarhassa, sen verran on kova jätkien meininki, että harvalukuisella yleisöllä vapisee perskarvoissa asti. Loistava keikka loistavalta bändiltä.

Paluumatkalla Mikko ostaa Increible nothingin treenikämpältä Akustisen basson, sen päälle putoaa autossa tavaraa ja kaula menee poikki. Helvetin paska tuuri sanoisin.

Jos et vielä ole nähnyt fun orkesteria livenä, tai et urpo tiedä mikä bändi se edes on ni ota nyt herranjestas selvää.

Ai miksi?

No siksi että se on ihan käsittämätön bändi, eli siis ihan vitun hyvä! Ota homma haltuun ja osta niiden levy.

Se myyntipuheista.

Factoryssa tosiaan oltiin keikalla joo. meni hyvin.

Kivakiittimoi.

© Kaisu Järvelin

Nytpä onkin rumpalille paha tikki. Nimittäin shakessa soittaa ja laulaa sekä Suomen kovin, että Suomen kaunein rumpali (Siis Tero ja Milla, jos et tajuu). Ja hei lukijat saatte kyllä olla mun kans eri mieltä, mutta sitte ootte kyllä väärässä piste. Eli jännäily alkaa heti roudauksesta.

Milla on ihana ja kaunis

Tero on hullu.

Nämä asiat opin soundcheckissä. Terosta kyllä jo tiesinkin että ihan perus urposta ei ole kysymys. Ihan hauska jätkä se silti oli, pisti vaan juniorirumpalia ahtaalle esim. tämäntyyppisillä lausahduksilla. “Mitä pesuainetta sä käytät sun rumpuihin ku ne on päässy noin kutistumaan…”, “vittu eihän sulla oo edes komppipeltiä, vittu jätkähän on joku ostarihevari!” ,“Voisitsä lopettaa ton hakkaamisen ettei mun tarvis pitää näitä tulppia kokoaikaa” (soundcheckissä). Että semmosta. Silkkaa neroutta.

Keikalla saatiin basistille tippa linssiin, se ei ollut kivaa. Annettiin sille sitten suklaata niin rauhoittui.

Porukkaa oli ihan raivona, se oli siistiä. Tuomas “total skopa” Skopa veti biisin ja Don “Läskibasso” Tomi oli mestoilla. Cheers jou!

Keikan jälkeen juotiin pari kaljaa, Rest in peace Liberte.

© Antti Leinonen

Vanhojen (Bitch alert) ja vähän uudempienkin (sydän, sydän) ystävien kanssa on aina hauska soittaa. Tietynlaista hengenheimolaisuutta kun koemme bändiemme välillä olevan.

Allekirjoittanut joutuu hoitamaan puolet Sydäreiden Checkistä, kun Rekoselle tulee kiire johonkin. Jännittävä tilanne, sillä tuon orkesterin kappaleet eivät olekaan ihan mitä tahansa perus “junttaa”.

Muita tapahtumia: Heini lyö itseltään kitaralla varpaan paskaksi (ei murtunut), hyvä Heini! Keikan arvosana: 8 eli ihan kohtuullisen hyvä paska.

© Antti Leinonen

“Levy-pihalla-ja-Stadi-tutuksi” -tour 2005 by SUPERCHRIST @ Hima & sali, Gloria, Liberte, Factory, Tampereen Klubi, Kipsari.

Ihanaa lyhyt roudaus. Kerrankin.

Kaapelitehdas ja sen ravintola hima & sali on bändillemme hyvinkin tuttu paikka, koska treenikämppämme sijaitsee kyseisen ravintolan alakerrassa. Roudaus on siis hyvinkin yksinkertainen toimitus, kamat hissiin ja hissillä ylös. Jes!

Kasaamme kamat lavalle noin puolessa tunnissa, jonka jälkeen alkaa piinallisen pitkä odotus.

Hyvin Pitkä.

Tässä lista asioista, joita tein odottaessani jotain tapahtuvaksi:

Join kahvia ja poltin tupakkaa.
“Hengasin” netissä.
“Viritin” rumpuja.
Join olutta ja poltin tupakkaa.
En juonut mitään polttaessani tupakkaa.
Puhuin puhelimeen ja poltin tupakkaa.

Ja niin edelleen.

Miksi jouduimme odottamaan. Tässä lista:

Kukaan ei tiennyt, onko miksaaja tulossa paikalle koko iltana.
Kukaan ei osannut mikittää rumpuja tahi kitara kaappeja (Paitsi bändini jäsen Mikko, joka sen sitten tekikin.)
Kukaan ei saanut liksaa.
Kaikki osasivat juoda kuppitolkulla kahvia ja polttaa tupakkaa, mukaan lukien allekirjoittanut.
Kaikilla oli kiire ei minnekään.

Keikka meni sitten kyllä ihan hyvin, vaikka akustisesti paikka olikin aika kuraa.

Ihan jees joo.

Ai niin, Mannhai oli ihan helvetin kova! Koskisen Pasi rules ok.

Rokkia ja sporttia saatana. Koffrok.

No ei vaiskaan, sillä kyseessähän on Colorgun-räiskäleemme julkaisujuhlat. Kuukausien odottelun jälkeen on esikoisemme kastajaisten aika. Treenattu on, eikä orkesteristamme löydy heikkoa kohtaa hakemallakaan. Tiedossa on että ystäviä ja kylänmiehiä on keikalle tulossa läjäpäin, näistä olettamuksista on aina mukavaa lähteä rakentamaan muhkeaa rockshöytä.

Aivan liian monen kahvikupillisen ja tupakan jälkeen on pakkopullamainen odottelu ja soundcheckrupeama päätöksessään. Kavereita valuu paikalle pikkuhiljaa, on tuttuja ja vanhoja tuttuja. Vanha bassotaiteilijamme Jarkkokin on tullut paikalle ilakoitsemaan kanssamme. Tuttua naamaa vilistää siellä ja täällä, eikä millään ehdi kaikkien kanssa vaihtamaan kuulumisia.

Orkesterin sisällä kasvanut kaikkivoipaisuuden tunne purkautuu lavalla suloisien särösointujen, pamauksien ja satunnaisen ulvahtelun muodoissa. Olemme kukkulan kuninkaita! Turha käydä meille! Me ollaan sankareita kaikki! Genrelaatikot paukkuvat liitoksissaan, kun ilosanomaa levittävä kolmihenkinen kolonnamme täyttää tilan rockmusiikin ikiaikaisella ilosanomalla.

Huh.

Keikan jälkeen on hienoa huomata, että laukusta löytyy kuiva t-paita, deodorantti sekä sukat.

-Lassi

Ps.

Itse lähdin ravintolan sulkemisen jälkeen muihin puuhiin mutta kuuliin lihallisen kontaktin olleen yön pimeinä tunteina jokseenkin epäsuopeaa, eli turpaan oli otettu ja saatu. Osallisena tässä kaikessa oli ollut myös piskuinen kitaristi-laulajamme Mikko, jota ystävämme Mikkeli (nimi muutettu) Skyjackers (nimi muutettu) -orkesterista oli raahannut vaatekappaleen lailla pitkin pölyisiä katuja. Kaiken tämän jälkeen Kehtasi Mikkeli väittää olleensa täysin tietämätön tapahtuneesta. ”Näin jälkikäteen välikohtauksen absurdius lähinnä huvittaa ” kertoo Mikko.

Hyvä näin.

Helsinki ja Oranssi. Kotikenttäetu, eli ”pitkä päätyyn ja perään” –mentaliteetti voidaan unohtaa sillä kotikaukalossa voidaan keskittyä ”omaan tekemiseen ”.

Oranssilla on aina mukavaa. hyvät safkat ja loistavaa ryhmää eritoten tällä kertaa, kun mukana ovat totaalisen hullut Sydän, sydän -orkesterin herrat. Uutena tuttavuutena myös Sininen sinfonia -muusikkorypäs, joka viettää jonkinmoista syntymänsä vuosijuhlaa.

Muistilokeroihin ei itse keikasta jää kuin haaleita paskarantuja. Ilmeisen kova on meininki ollut koskapa selkääntaputtajien armeijalle ei loppua näy. Sydän, sydän eli tuttavallisemmin ”sydärit” ovat jälleen kerran taattua paskaa eikä kysmyksille jää sijaa. Settien jälkeen allekirjoittanut sekä Sydäreiden rumputaitelija ottavat yhteen kevyen kännipainin muodossa. Kiitti Rekonen, oot äijä!

Ulkomusiikillinen sekoilu saa lihallisen muodon kun tyhmien suiden sekä päiden yhdistelmät aloittavat loputtoman ”legendaarisoimisen” Helsingin yössä.

Paikalliskamppailu on tauonnut ja Oranssin toimitusjohtajat ovat tyytyväisiä sillä kauden yleisökeskiarvo ylitetään ja ravintolan myyntikin on kuulopuheiden perusteella ollut loppukautta ajatellen rohkaisevaa.

-Lassi ”Peruslätkä” Jokinen

Suuntana Lahden legendaarinen soittoruokala Torvi. Autossa soittokamat ja muusikot. Radio rikki, ei musiikkia tällä matkalla siis. Onneksi allekirjoittaneen ”hauskat” jutut eivät lopu koskaan. (Terveisiä Mintulle toim. huom.).

Keikkapaikkojen löytyminen on joskus hankalaa. Niin tälläkin kertaa, huolimatta siitä että olemme soittaneet Torvessa aikaisemminkin. Onneksi Frisbee firma -nimisen orkesterin jäsenet ovat pitkämielisiä kanssamme ja opastavat meidät avuttomat perille noin kolmenkymmenen puhelun jälkeen. Soundcheck sujuu normaalien rituaalien merkeissä, Kamat pelaa ja päässä humisee.

Alkaa keikan odottelu ja lähdetään ihmettelemään Lahden menoa. Sekoillaan digikameran kanssa ja puhutaan kaikesta vähemmän tärkeästä.

Soiton hetki koittaa, ihmisiä on vaivautunut paikalle mukavasti. Uusien biisien soitto kuumottaa hieman mutta onneksi rautainen ammattitaitomme ei anna sijaa soitannollisille ajatuskatkoille. Hiki lentää, ihmiset ovat ihmeissään. Kysyn itseltäni rumputyöstämisen lomassa: ”Olenko rock-henkilö?” Olen! Yleisö omaa siis riittävän mielenkiinnon orkesteriamme kohtaan ja musiikimme löytää paikkansa heidän päidensä sisältä löytyvistä ahtaista genrelokeroista. Hienoa.

Keikka loppuu ja todellinen glamour alkaa. Roudaus.

Kamat kiesiin ja kotia kohti. paluumatkalle saimme yhden äänitteen mukaan ja kuuntelimmekin kyseisen Frisbee firman lätyn läpi noin tuhat kertaa. Hauskaa ja jokseenkin syvällistä humistelua on se.

Kiitos Lahti.

Tereisiä lipunmyyjä tytöille. Ootte tosi söpöi.

-Lassi